Moikka,
ollaan nähty jja tehty täällä jo paljon. Sitä ennen kuitenkin kerron Suomen kuulumisia.

Kissat menivät äidin kaverille Tuijalle hoitoon jossa Adakin aikoinaan oli hoidossa. Ovat olleet ihan tyytyväisiä.Ilmoittauduimme Camillan, Iitun ja Hannan kanssa koulujen välisiin uintikisoihin ensi torstaina, saas nähdä miten käy.. :)) Ainakin sama vanha viime vuoden porukka pitää siellä hauskaa.

Olen nyt menossa Havanna-erkkariin kahden viikon päästä viikonloppuna ja Haminaan 12.5. Sitä ennen raivopäistä treenausta mätsäreissä ja Mortin kanssa olen suunnitellut ensin pentujen tokokurssia ja sitten näyttelykurssia ettei jäädä Mortin veljestä, Tintin Chillystä, jälkeen! ;) Kissanäyttelysuunnitelmat eivät ole vielä varmoja.

Ensi viikonloppuna mulla on Arbiksella pianolukukauden huipennus: Kevätkonsertti. Mulla on tänä vuonna kaksi kappaletta, ihana Allegro ja Anskungen eli Tuhkimo.

Amerikassa käytiin ekana viikonloppuna Montereyssa jonka Fisherman's Wharfin merdileijonat hurmasivat. Meidän piti mennä valasristeilylle mutta se ei onnistunut huonon sään  takia. Sunnuntaina kävimme sitten Great America-huvipuistossa joka oli ihan kiva, mutta ei nyt mitenkään superhauska.

Tänään olemme viettäneet päivän Berkeleyssä.